Jouluiloa joka tupaan ja torppaan!

Joulumieltä nostattamassa

Tahtoisin hakea joulumieltä jostain konsertista. Toisaalta se lähtemiseen liittyvä rumba saa perääntymään. 

Eilen kuistille oli aamulenkin aikaan pärähtänyt tilaamani sähköviulu. Voi iloa! Halusin soittaa pienenä viulua, mutta äiti torppasi haaveet. Ei jaksanut kuunnella narinaa. No nytpäs aika oli kypsä tilata se narisko :)

Illalla sitä yritin virittää ja haaveissa oli ihan päästä kokeilemaankin laitetta. Tiedänpähän nyt mistä tulee sanonta; kireä kuin viulun kieli. G- kielen sain kohdilleen ja D-kieli päätti katketa kesken kaiken virityksen. Tänään siis marssien musiikkikauppaan, saavat laittaa puuttuvan kielen ja virittää samalla. Luovutan.

Harjoittelin eilen pitämään sitä kohdillaan ja kuvittelin vinguttavani sitä. Kiitos YouTube opettajan, minäkin luulen tulevani suureksi ja mahtavaksi viulistiksi.

Ennen sitä tässä kuitenkin olisi tarkoitus oppia joku joululaulu. Voisi yllättää jouluna perheen, riippuu ihan oppilaasta onko yllätys positiivinen vai ei... Ainakin kova halu olisi oppia soittamaan jotain. Kaikki tämähän on johdatusta siihen, että tahtoisin tyttären tyrkätä heti kolme vuotiaana viulutunneille. Pitäähän se aivopesu aloittaa pienenä. Lapsi katsoo mallia ja sen sainkin huomata tänään. Tytär kuuli radiosta Lily Allenin biisin Hard out here ja sitten alkoi jammailu. Nousi syöttötuolia vasten ja heilutti päätä ja peppua. Kenestäkähän olisi katsonut mallia?!

Nyt nostattamaan sitä joulumieltä katsoen kuinka soitetaan Kulkuset, kulkuset. Sitten viimeinen lahja pakettiin ja viime viikolla tehty pipari tai kaksi suuhun. Kyllä valmistetut on tosi hyvällä mallilla, kerrankin!

Pitäisi olla...

Tänään olisi ensimmäinen työpäivä äitiysloman jälkeen. Olen kuitenkin tehnyt päätökseni olla kotona, sillä lapsi on vain kerran pieni. Se on aika itsekästä, sillä tytär varmaan mielellään olisi hoidossa, ainakin osittain. Toisaalta taas onhan yhdeksänkuinen vielä aika pieni olemaan koko päivän erossa molemmista vanhemmistaan ja leluistaan. 

Toinen vaihtoehto olisi ollut palata keväällä, kun tytär on vuoden vanha. Silloinkin ajattelin vain itseäni, pitäisi ryhtyä kinastelemaan työkavereiden kanssa talvi- ja kesälomista. Mieluummin olen kotona ja katson pienen ihmeen kasvamista.

Siispä palaan töihin 1.9.2014, samana päivänä tytär menee päiväkotiin joka on työmatkani varrella.

Olen siis itsekkäästi tehnyt päätökset miten jälkikasvun tulevaisuus hoidetaan. Mieheni on ollut sitä mieltä, että lapsen on hyvä olla kotona, mutta emme ole koskaan asiasta keskustelleet. 

Taloudellisesti kotoilu arkisin on todella tappiollista, mutta pitäisi nähdä nyt se korvaus jonain muuna kuin euroina. Hymyinä, nauruna, ilona oppia uutta... 

Niin. Tänään oli aamu jolloin kaikki heräsivät aivan väärällä jalalla. Unohduksissa oli kaikki se ilo. Havahduin itse olevani paskin äiti ikinä; menettäessäni hermot, kun tytär sylkäisi puurot päälleni. Olen ollut itsekäs tehdessäni päätökset, mutta toisaalta olenhan minä antanut itsestäni kaiken toiselle ihmiselle. Ensin 9 kk se loisi mukanani, nyt lähes 9 kk hän on kulkenut mukanani. Tuntuisin tarvitsevan lomaa, mutta en tiedä mistä. Koirista, miehestä, tyttärestä, kodista, arjesta, itsestäni? 

Aivan sama, narinasta huolimatta olen onnellinen, unohdan vain sen. Tavoittelen kuuta taivaalta, vaikka minulla on kaikki tarvitsemani / haaveilemani. Sekä nurkissa pursuavat roinat, joita on selvästikin tarpeisiini nähden liikaa.

Kunhan tytär herää päiväuniltaan toivon aamuisten oikuttelujemme olevan historiaa ja kääntävämme kirjassamme uuden sivun. Olkoon se tyhjä ja kirjoittakaamme siihen tarina hyvyydestä ja olkoon loppu onnellinen.

Hamailua

Ajatus on luistanut, mutta en ole malttanut kirjoittaa mitään. Olen hamaillut joululahjoja. Eli olen kerännyt nuppineulanpään kokoisia helmiä sopivissa väreissä. Olen valmistellut niistä lasinalusia. Kuvittelen niiden olevan hienoja, ainakin ne näyttävät rakkaudella tehdyiltä. 

Kohta laitan marmeladit kiehumaan. Siispä lisää joululahjoja tulossa. Eilen ostin lisää muotteja, ajatuksena antaa myös pipareita kauniissa paketissa lahjaksi.

En kyllä viitsi edes laskea tuleeko tämä joulu sen halvemmaksi, vaikka onkin itseni väsäämää. Ehkä vain nolaan itseni, antamalla jotain kötösteltyä. Toisaalta ajatushan se tärkein on. Tai ainakin tahdon uskoa niin.

Jotkut asiat muuttuvat

Tyttären syntyminen aiheutti minussa ja puolisossani elämäntapojen tutkiskelun. Sipsit ja dipit saivat jäädä tai ainakin vähentyä. Samoin karkit, leivokset ja kaikki muukin "hyvä".

Isäntä on laihtunut toukokuusta tähän hetkeen 40 kiloa, mutta on hän kunnioitettavan paljon juossut ja urheillut. Itse olen ollut normaalipainoinen koko elämäni, mutta ainahan sitä muutaman kilon voi pudottaa. Ja itse asiassa se on käynyt aika vaivattomasti.

Viimeisillä päivinä raskaana painoin varmaan reippaasti yli 70 kiloa. Raskausmyrkytyksen takia kehoon kertyi tavallista enemmän nestettä. Onnekseni painoa ei mitattu kertaakaan yhdeksän päivän aikana sairaalassa. Inhosin koko mittausta raskausaikana, se oli neuvolan nöyryyttävin tapahtuma. Siis paino ei muutoin noussut huomautettavan paljon. Silti... oli kauheaa tuijottaa lukuja jotka olivat vaihtuneet 54 kilosta jonnekin +60...

Lopputarkastuksessa, noin kahdeksen viikon jälkeen synnytyksestä, jo sentään painoin lähes sen 54 kiloa, mutta se ei tuntunut oikeastaan riittävän. Löysin jonkun terveystarkastuksen vuodelta 2000. Siinä olin painanut 50 kiloa. Se olisi uusi tavoitteeni!

Tänä aamuna painoin 46,7 kiloa ja tiedän ettei paino ole kuin luku vaa'assa. Olen paininut lievän syömishäiriön kanssa yläasteella ollessa. Silloin rasvaton maito tuli laimennettua vedellä jne. Tällä hetkellä makeanhimo on kamala. Tekisi mieli palata takaisin entiseen elämään jossa söisin leivoksia. Ne eivät ole painoani nostaneet ennenkään, eivät tietenkään, sillä niinä päivinä en ole lämmintä ateriaa syönyt.

Nyt kuitenkin uuden hienon vaakamme ansiosta pystymme tarkkailemaan painon lisäksi rasva- ja lihasluustoprosenttia. Se on hieno tuki kohti terveempää elämää. Olen syönyt tässä viime aikoina nimittäin mokkapaloja, pullaa, kuivakakkua ja muuta. Paino ei nouse, mutta rasvaprosentti nousee. Eli ratkaisut näkyvät välittömästi.

Aamulenkin jälkeen minun teki mieli taas herkutella. Teevesi oli jo kiehumassa ja mokkapala sulamassa. Peruin tekemiseni ja tein itselleni proteiinipirtelön. Ai kuinka makeaa se olikin, muutama mustikka, maitoa ja vaniljanmakuinen stevialla makeutettu proteiinijauhe. Luultavasti pitää myös ärsyttävää pikku nälkää paremmin poissa. Olen niin ylpeä itsestäni! En kiellä itseltäni täysin herkkuja, mutta tahdon elää tai ainakin tarjota itselleni mahdollisuuden terveempään elämään.

Lahjoja ja hiipivä joulustressi

Joulu puskee päälle. Kohta tulee hiki ja stressi asian suhteen. Ollaan päätetty ettei lahjoja juurikaan ole. Olen ostanut isännälle ja tyttärelle lahjat, muut saa jotain väsäämiäni juttuja. Onnea vaan, te jotka niitä saatte ja minä joka ajattelin ne tehdä. 

Olen väsännyt kummitytölleni lahjaa. Aloittanut sen kolmesti ja pettynyt joka kerta. Ehkä kaikki versiot olisivat kelvanneet hänelle, minulle eivät. Jos teen kaikki askartelut useampaan otteeseen, en voi sanoa tulleen halvemmaksi tai helpommaksi. Täytyy kasata itsensä ja yrittää taas tänään, onnistua. 

Myrsky repii puita...

Vaan taivas ei salamoi. Meillä on täällä tuntunut mylläävän jonkun sortin myrsky. 

Sähköt on olleet useampaan otteeseen poissa. Lähinnä tainneet olla enemmän poissa kuin saatavilla. PKS lähettää vikaviestejään ja meidän pippuripihvejä on kypsytelty jo kohta kaksi tuntia. Täytyy varmaan kasata kaikki kynttilät ja toivoa niiden lämmön riittävän pihvien lopulliseen kypsennykseen... Kyllä tässä nälkään kohta nääntyy, kun eilen ostettu Pringles salt and vinegar osottautui makuna täysin vääräksi.